Kirja kirjoitetaan aina palvellen valittua lukijakuntaa, mutta mitä se voi opettaa kirjoittajalleen? Saku Tuominen on joskus tokaissut näin: “Haluan oppia tuosta asiasta lisää… kirjoitanpa siitä kirjan!” Kirjoittaminen on minullekin tutkimista, pohtimista, löytämistä, käytännön oppien ja kokemuksen jäsentämistä itselleni ja samalla myös muille. Tässä kirjoituksessa pohdin oppeja, joita itse kirjoittamisen prosessi on tuonut työhöni oppimisaktivistina, oppimismuotoilijana ja valmentajana – jo tässä vaiheessa matkaa.
Kirjoittaminen opettaa pysähtymistä – eikä se olekaan vaikeaa
Säännöllinen pysähtyminen omien ajatusten äärelle on tehnyt minulle hyvää. Aloitin kirjani kirjoittamisen vihdoin, kun se puski vuodenvaihteessa laatimassani oppimissopimuksessani kuin väkisin esiin. Säännöllisen ajan raivaaminen kirjoitustyölle tuntui aiemmin lähes mahdottomalle. Perustelin kirjaunelman mahdottomuutta itselleni vuosien ajan monilla tavoin (yrittäjän työ ja perhe ja harrastukset ja ja ja…), kunnes oman ajattelun muutoksen kautta myös arjen järjestäminen tuntui lopulta hyvin luonnolliselta.
Yhtäkkiä löysinkin ajan viikonloppuaamuistani. Niistä rauhallisista hetkistä, kun muu perhe ei vielä ole herännyt ja toimittanut aamutoimiaan. Aika ei ollut “mistään pois” ja perhekin on nähnyt, miten tärkeää minulle on ollut vetäytyä välillä läppäri sylissä kuulokkeiden kuplaan. He ovat tyytyväisenä havainneet, että palaan kyllä kuplastani arjen askareiden pariin erityisen hyväntuulisena ja läsnäolevana. Rohkaistuneena näistä kokemuksista jatkan kirjoittamisajan raivaamista ja kalenteroimista muun elämän lomaan.
Ympäristön merkitys on reflektiossa ja luovassa työssä suuri. Kirjan kirjoittamiseen ei kuitenkaan tarvita kuukausien kirjoitusretriittejä satojen kilometrien päässä kotoa (kuten aiemmin ajattelin). Olen löytänyt ja rakentanut omasta kodista ja pihasta ne koloset, jonne vetäydyn luontevasti ja joustavasti kirjoittamaan. Parhaiten minulle toimivat kahden pihakoivun väliin viritetty riippukeinu ja kuulokkeissa barokkimusiikki. Näillä spekseillä olen rakentanut kirjoittamiseen sopivan henkisen ja fyysisen tilan myös anoppilaan ja mökille. Kesän kääntyessä syksyyn ripustan henkisen riippukeinuni luultavasti lempikahvilaani.
Kirjoittaminen opettaa ajattelun jäsentämistä ja kirkastamista
Pahimpia kompastuskiviä kirjan kirjoittamisessa on yrittää mahduttaa koko tietämyksensä yksiin kansiin. Erityisesti esikoiskirjailijana tähän ansaan saatetaan langeta. Koetan muistaa, että lukija ei välttämättä arvosta koko yli 15 vuoden kokemukseni ja oppien jakamista yhden teoksen raameissa. Muistutan tästä itseäni säännöllisesti, ja palautan mieleeni kirjan fokuksen, ydinteemat sekä toivotun lukijakunnan, ketä haluan palvella.
Kirjoittaminen väkisinkin opettaa kiteyttämään ajattelua, mikä jo itsessään on palkitsevaa. Kirjoittamalla näen omat ajatukseni paperilla (tai näytöllä), jolloin voin tarkastella niitä ikäänkuin kauempaa havainnoiden. Joskus luen tekstiäni myös ääneen ja kuulostelen lauseiden selkeyttä. Kirjoittamiseen löytyy myös valtavasti valmennusta ja oppaita. Itsekin olen ammentanut oppeja mm. verkkokurssilta, josta oli paljon hyötyä matkan alussa, erityisesti idean ja “lukijalupauksen” kiteytyksessä sekä rakenteen muotoilussa.
Keskustelu ja sparrailu kirjan teemoista jo prosessin aikana on ollut myös valtavan opettavaista ja antoisaa. Olen säännöllisesti nostanut pätkiä raakatekstistä sosiaaliseen mediaan, jossa kommentointi on parhaimmillaan rikastanut ajatusta ja tuonut esiin kipukohtia ja tärkeimpiä kysymyksiä organisaatioiden arjessa.
Kirjoittaminen opettaa rohkeaa heittäytymistä ja sisua
Olen lähtenyt oppimismatkalle, josta en ihan varmasti voi tietää, mihin kaikkeen se johtaa. Kasassa on nyt 56 liuskaa raakatekstiä, ja seuraavan vuoden ajan on paljon istumatyötä luvassa; kirjoittamista ja uudelleen kirjoittamista, aineiston koontia, luultavasti myös karsintaa ja luopumista. Tähtäimessä on iso palkinto, eli valmis esikoiskirja syksyllä 2025.
Kirjoittaminen – eli pohjimmiltaan ajattelu – tekee hyvää ihan kaikille. Oman tavan tallentaa ja jäsentää ajatteluaan löytää varmasti jokainen, oli se sitten oppimispäiväkirja, runoja tai piirustelua. Suosittelen lämmöllä. Oma matkani jatkuu, ja sen tiedän jo nyt, että esikoiskirja ei varmasti tule olemaan viimeinen. Kaiken elämän, työn ja aikaansaamisen keskellä on ollut upeaa sukeltaa sisimpäänsä, olla omassa kuplassaan ja antaa näppäimistön laulaa.
Vilma on työelämän oppimisaktivisti ja oppimismuotoilun pioneeri sekä Mukamas Learning Design Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Vilman missiona on rakentaa maailmaan lisää oppivia työyhteisöjä, missä ihminen ja liiketoiminta voivat kukoistaa. Jatkuva oppiminen on kriittinen kilpailukykytekijä, mutta myös iloa ja hyvinvointia tuottava asia – sen on oltava johtamisen ytimessä. Työssään valmentajana ja fasilitaattorina Vilma herättelee ihmisissä ja organisaatioissa halua ja kykyä oppia arjessa. Parhaillaan työn alla on kirja johtajana kasvun merkityksestä moderneissa oppivissa organisaatioissa.
IG: @vilmamutka
linkedin.com/in/vilmamutka