Vieraskynäkirjoitus – Veera Paara
Jokainen meistä tietää sen tunteen, kun olet etukäteen suunnitellut jonkin asian etenevän tietyllä tavalla ja kas, sattuma puuttuu peliin. Yllätykset ja odottamattomat käänteet muuttavat tilanteen kulkua. Hämmennys yllätyksestä, pulssi nousee, kämmenet hikoavat ja ”miten tästä nyt edetäänkään” -ajatukset valtaavat mielen. Hyppäänkö tilanteen aallolle ja katson mihinkä ajaudutaan vai nappaanko kiinni suitsista ja ohjaan tiukasti takaisin agendalle? Olenko fasilitoijana epäonnistunut vai onko sittenkin niin, että odottamaton tapahtumienkulku ryhmätilanteissa sisältää meheviä ituja kohti jotakin uutta?
Olen viime aikoina pohtinut paljon erilaisten ryhmien fasilitointiin liittyviä asioita. Olen lukenut paljon erilaisista menetelmistä erilaisia tilanteita ja tavoitteita varten, opiskellut sitä, kuinka visuaalisesti voidaan tukea fasilitointiprosessia sekä pohtinut paljon, miten tulisi rakentaa onnistunut työpaja.
Mutta mistä siinä onkaan kysymys?
Mitä fasilitointi tarkoittaa ja mihin sillä pyritään?
Mitä asioita minun tulee huomioida, että luon puitteet onnistuneelle työskentelylle?
Törmäsin erinomaiseen fasilitoinnin perusajatuksen kiteytykseen: ”Fasilitoinnilla tarkoitetaan ryhmälähtöistä työskentelyä. Sen tueksi kehitetyt menetelmät tarjoavat avaimia ryhmän johdattamiseksi yhteiseen päämäärään, niin että jokainen tulee kuulluksi. ” (Terhi Summa ja Kaisu Tuominen, Fasilitaattorin työkirja. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry https://www.globaalikasvatus.fi/tiedostot/Fasilitaattorin_tyokirja.pdf) ). Fasilitoinnin kulmakiviä ovat siis selkeä tavoite, onnistuneen ryhmätyöskentelyn organisoiminen, erilaisten menetelmien valinta sekä kaikkien osallistumisen mahdollistava ilmapiiri. Toiminnan tavoitteet ja niiden taso, ryhmän koko sekä osallistujien taustat vaihtelevat luonnollisesti tilanteesta ja tilaajasta riippuen. Fasilitoijan yksi ydinhaasteista onkin muovata toimintaa ja pohtia, millä tavoin saadaan erilaisin taustoin ja persoonin osallistuvat ihmiset heittäytymään ja tuomaan parhaan panoksensa mukaan.
Etukäteissuunnittelu on olennainen osa matkalla kohti onnistumista. Mutta kuinka pitkälle voimme suunnitella tapahtumien kulkua? Jos ajattelemme, että tilanteiden täytyy sujua etukäteen suunnitellun mukaisesti, voiko jotakin oleellista jäädä huomaamatta? Voimmeko liiallisella suunnittelulla ja tiukalla toiminnan strukturoinnilla menettää jotakin? Mielestäni kyllä. Näen, että menetämme sattumien ja yllätyksellisten tilanteiden tuomien uusien näkökulmien pulpahtamisen mahdollisuuden.
Etukäteissuunnittelua tasapainottamaan on siis jätettävä reilusti tilaa myös sattumille, ryhmästä nouseville ideoille, ajattelun haastamiselle, innovaation siemenille, kekseliäisyydelle, luovuudelle, uuteen heittäytymiselle ja myös epäonnistumiselle ja uuden oppimiselle. Jotta ryhmään osallistuvat voivat rohkeasti tuoda mielipiteitään esiin ja tuottaa jotakin uutta, on ryhmään rakennettava myös vahva luottamuksellinen ilmapiiri.
Luottamuksellisen ja uuden ajattelun mahdollistava ilmapiiri syntyy hyvästä dialogista ryhmässä, jokaisella on mahdollisuus osallistua ja tulla kuulluksi itseään sopivalla tavalla haastaen. Fyysisen ja psyykkisen ilmapiirin pitää tukea luottamuksen syntymistä. Ota mukaan villasukat, pue päällesi rennot ja mukavat vaatteet. Ja jos mahdollista, järjestä tapaaminen jonnekin muualle kuin toimistolle. Ilmoita selkeästi toiminnan aikataulutus, järjestä sopivassa rytmissä toimintaa, taukoja ja erilaisia fasilitoinnin tekniikoita. Yhdistä hiljaista työskentelyä, suuremmassa ryhmässä työskentelyä ja esimerkiksi tekemistä musiikin soidessa taustalla.
Jos ryhmän toiminnan onnistumista tuetaan erilaisin keinoin, niin millaiseen rooliin fasilitoijan siis tulisi asettua? Onko ajatus ruuvata tehokkaasti läpi etukäteen suunniteltu tilaisuus kaikkine kikkoineen aikataulussaan, toimia kapteenina erilaisten persoonien luomassa ajatusten ristiaallokossa, heittää sammutuspeite kitkaisten tilanteiden tasoittamiseksi, viheltää pilliin aikarajojen tullessa vastaan tai ajatusten lähdettyä laukkaamaan ajatusten raviradalla. Ehkäpä näinkin, mutta kääntäisin ajatuksen rajoittajasta rakentajaksi ja asettaisin fasilitoijan roolin ytimen mahdollistamiseen. Fasilitoija: mahdollistaja, prosessin oikeaan suuntaan ohjaaja, aikatauluttaja, luottamuksellisen ilmapiirin rakentaja, ajallisten raamien vartija sekä kohti tavoitteita suunnistava kippari.
Uskaltaako siis hypätä aalloille vai ottaako kiinni suitsista? Näen, että fasilitaattorin yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on aistia juuri se hetki, kumpaan ratkaisuun missäkin tilanteessa päätyy – tähtäin kirkkaasti mielessä yhdessä sovituissa tavoitteissa. Ne hetket, jotka vievät kohti tavoitetta, uuden oppimista ja luomista sekä on kaikkien osallistujien osallistumista mahdollistavaa, ovat juuri niitä hetkiä kun uusien aaltojen vietäväksi hypätään.
Merkintä fasilitoinnin opiskelun muistikirjaani: panosta etukäteissuunnitteluun, ole oma itsesi, ole läsnä, pohdi ja ohjaa toimintaa suhteessa toiminnan tavoitteisiin, mahdollista ja huomioi asetetut ajalliset raamit. Pyydä palautetta ja käytä palautetta taitojesi kehittämisen suuntana.
Millainen on sinun matkasi?
Veera Paara on fasilitoinnista innostunut jatkuva oppija, joka uskoo palvelumuotoiluajatteluun ja asiakaslähtöiseen kehittämiseen. Hän haluaa hyödyntää oppejaan asiakaslähtöisten palvelujen kehittämistyössä. Veera on osallistunut Mukamaksen visuaalisen fasilitoinnin intensiivipäivään ja ollut mukana kehittämässä oppimismuotoilumenetelmää eteenpäin.
Tsekkaa tulevat tapahtumat ja tutustu oppimismuotoiluun!